lauantai 20. helmikuuta 2016

Leipäleikki

TADAA! ...ja tavallinen leipä onkin sankarileipää!


HYVIN MAISTUU!


sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Varjoleikki

Varjot ovat pitkiä ja kummallisia. Ne ovat tummia ja muuttuvia. Mutta eivät kuitenkaan pelottavia.


Taskulampun avulla saa heijastettua seinälle vaikka minkälaisia hahmoja.
Mitä sinä osaat tehdä? Kokeile!


Varjoja löytyy myös ulkoa. Katulamppujen valossa voi seurata, miten oma varjo lyhenee ja siirtyy sitten eteen. Miten hassulta sitä näyttääkään oikein pitkänä ja venyneenä!

lauantai 6. helmikuuta 2016

Jäljillä

Salapoliiseilla on piisannut töitä selvitellessä, kenelle tai mille mitkäkin lumeen painuneet jäljet kuuluvat. Keksitkö sinä?










maanantai 1. helmikuuta 2016

Ruokataidetta

Kyllähän sen aikuisetkin tietävät, kauniisti aseteltu ruoka houkuttelee syömään!


HYVÄÄ RUOKAHALUA!



Taivaanlampaita



Miltä nämä pilvet sinusta näyttävät?
Meistä ne näyttävät koiralta, dinosaurukselta ja sorsalta.

Aurinkoisten päivien parasta rentoutusta on maata selällään nurmikolla ja ihmetellä pilvien lipumista taivaalla. Alati muuttuvat pilvet antavat siivet mielikuvitukselle. Muistan kun kerran pienenä makasimme ystäväni terassilla pilviä ihastellen ja ystäväni äiti luki meille pilvistä. Se oli taivaallista se.